Pasi Voutilainen haki aikanaan hitsaajan opintoihin, koska alalla oli jo silloin hyvät työmarkkinat. Se oli hyvä valinta, sillä hitsaajalla on edelleen vakaat näkymät ja Pasin työura on kehittynyt muutenkin mukavasti eteenpäin. Lue Pasin tarina Joensuun tehtaalta: artikkeleita tuotetaan myös tulevien työnhakijoiden luettavaksi yhtiön verkkosivuille.
Pasi Voutilainen opiskeli alunperin elektroniikka-asentajaksi, mutta koska töitä ei löytynyt Joensuun alueelta, hän hakeutui nykyistä levyseppä-hitsaajan tutkintoa vastaavaan koulutukseen metallialalle. Se olikin hyvä valinta, sillä töitä on riittänyt.
Viiden vuoden päästä valmistumisestaan Pasin tie vei nykyiselle HANZA:n Joensuun tehtaalle käsihitsaajaksi. Nyt hänellä on takanaan jo kymmenen vuotta yhtiön palveluksessa ja tällä välillä käsihitsaus on vaihtunut robottihitsaukseen, mukaan ovat tulleet varapääluottamusmiehen tehtävät ja tänä vuonna Pasia kysyttiin myös vuorovastaavan tehtävään.
Tarkkuutta ja tiimityötä
Nykyisessä roolissaan Pasi toimii hitsausrobotin operaattorina. Hänen työnkuvaansa kuuluu tuotteiden esivalmistelu robotille, tuotteiden viimeistely sekä esimerkiksi uusien tuotteiden ylösajo.
“Esimerkiksi säiliöissä tarkistetaan ja viimeistellään saumat hitsauksen jälkeen ettei säiliöissä ole vuotoja. Robotille pitää ohjelmoida tuotteet niin, että saumat tulevat juuri oikeaan kohtaan. Mutterikaan ei saa olla hukassa. Työ vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta, ja hommat opitaan pitkälti työn ääressä ja tekemällä. Piirustusten lukutaito on tärkeä. Työ on pitkälti itsenäistä, mutta samalla se vaatii tiimityötaitoja”, Pasi kuvailee.
Mahdollisuus kehittyä
Pasin mukaan kehittymismahdollisuudet ovat kiinni pitkälti omasta asenteesta. Hän itse arvostaa työn vaihtelevuutta.
“Kun kiinnostusta löytyy niin tällaisessa työpaikassa löytyy kyllä uramahdollisuuksia. Työ on muuttunut vuosien varrella ja vastuuta on tullut lisää – ja juuri se on pitänyt työn mielenkiintoisena. Aluksi tehdään tietysti yksinkertaisempia töitä, mutta siitä pääsee eteenpäin. Jotkut tekevät mielellään samaa työtä, mutta minulle on iso plussa, että hommat vaihtuvat ja pääsee oppimaan uutta”, Pasi kertoo työstään.
Hyvä työyhteisö
“Täällä Joensuussa on siisti tehdas ja työolot kunnossa. Laajennustakin on odotettu innolla. Meillä on hyvä työyhteisö – yhtenäinen porukka, vaikka jakaudutaankin eri osastoille”, hän kertoo ja kannustaa myös nuoria harkitsemaan hitsaajan uraa.
“Erityisenä plussana haluan mainita työn jatkuvuuden. Hitsarina en ole ollut kertaakaan esimerkiksi lomautettuna. Tällä alalla on jatkuvasti työpaikkoja auki. Työ on sopivasti fyysistä, mutta ei liiaksi. Päivän jälkeen jaksaa vielä harrastaa, ja se on tärkeää”, Pasi kertoo ja jatkaa:
“Työhyvinvointia tukevat myös edut, esimerkiksi Epassi. Itse ostin sillä salikortin vuodeksi, ja siitä on tykätty tehtaalla laajemminkin. Se käy hyvin sekä liikuntaan että kulttuuriin, mistä kukakin tykkää.”